9. syyskuuta 2026

Kissat pelissä Split Fiction

Silitä minua tai kuole.

Nämä ovat kuuluisan kissana ilmestyvän muodonmuuttajan kuuluisat sanat kaksinpelissä Split Fiction

 


  


 

Peli Split Fiction kertoo kahdesta kirjailijaksi pyrkivästä naisesta, Zoesta ja Miosta. He haluavat epätoivoisesti saada kirjoituksiaan julkaistua. Niin epätoivoisesti, että he suostuvat kokeilemaan kokeellista konetta, jonka salaisena aikomuksena on varastaa kaikki heidän tarinansa.

 


 

Peli on haastava, sillä kahden pelaajan ajoituksen on oltava ajoittain täydellinen. Mutta pomotaisteluiden ja vihollisten osalta vaikeustasoa voi onneksi säätää helpommaksi erikseen molemmille pelaajille.

 


 

Yksi Split Fictionin tarinatehtävistä on hyvin kissateemainen. Kolme kummituskissaa on karannut ja joutunut hankaliin tilanteisiin, ja ne täytyy pelastaa.

 



 

26. elokuuta 2026

Miten saada kissa pelissä Assassin’s Creed Shadows

Minulla on monta tapettavaa kun talvi tulee.


Kissan hankkiminen pelissä Assassin’s Creed Shadows on nopeaa ja helppoa.

Pelaajan tarvitsee saada itselleen majapaikka (hideout), mikä tapahtuu pelin tarinan alkuvaiheessa.

Sitten täytyy vain löytää kissa, ja silittää kissaa tai kissanpentua yhden ainoan kerran.

Hideoutin rakennusvalikossa voi valita eläimet-välilehden ja sijoittaa eläimen haluamaansa paikkaan kotonaan.

 

Assassin’s Creed Shadows cat

 

 

Mistä löytää kissoja Assassin’s Creed Shadowsissa?

Löysin ensimmäisen kissani pelin päätarinan ensimmäisen kaupungin, Sakain, takakujalta. Oletin että tämän kaupungin satamassa olisi kissoja, mutta ei. Luulisi, että kaikki kalat houkuttelisivat niitä.

 


 

Kissakylä

Yksi paikoista, jossa on paljon kissoja ja kissanpentuja, on Kano painting school, Nijo palacen länsipuolella, Kiotossa Yamashirossa.

 


 

Biwa-järvellä on myös saari, jolla on lempinimi "Cat Island".

 


 

5. elokuuta 2026

Älä osta: No Place Like Home

Jotkut ihmiset ovat todella pitäneet pelistä No Place Like Home, minä mukaan lukien. Mutta valitettavasti sen tekninen toteutus on kamala, ja siinä on tallennuksen poistava bugi, jota ei ole vieläkään korjattu vuonna 2026.

 


 

No Place Like Home -pelissä kerätään/imuroidaan roskia ja kierrätetään niitä, viljellään maatilaa ja kerätään paljon söpöjä eläimiä maatilalle. Mukana on myös robottivihollisia.

Tässä pelissä on paljon eläimiä. Kanoja, koira, kissa, sikoja, ankkoja, lehmiä, kettuja, pesukarhuja, villisikoja, peuroja ja vuohia.

 


 

Koukutuin No Place Like Homeen ja pelasin kuusi tuntia putkeen kykenemättä lopettamaan. Mutta kaikki päättyi äkisti, kun sain pahamaineisen tallennuksen poistavan bugin.

 

No Place Like Home: Kissa

Pelin ainoa kissa on Lonely Hills: Quarry alueella. Päästäksesi alueelle Lonely Hills tarvitset rubber-päivityksen poraasi, mitä varten tarvitaan tryffeleitä (truffle). Tryffeleitä saa sioilta. 

Kissa on louhoksen (quarry) ylimmällä tasolla.

 


 

Kissan kanssa ystävystymiseen tarvitaan hunajaa. Hunajaa saa mehiläispesistä.

 


 

Tässä kartassa näkyy kissan sijainti:

 

No place like home game cat location

 

Vinkkejä

Hyvä ja kattava opas peliin.

Kartan avulla voi teleportata. Minulla kesti ihan liian pitkään tajuta tämä. Ei tarvitsekaan juoksennella ympäriinsä yhä uudestaan. 

Mitä pelin valuutta, "preserved food" on? Se EI ole mitään ruokaa mitä voi tehdä keittiön avulla. Ruoat pitää oikeasti säilöä preserver-laitteella.

Kun jotain rakennusta tai konetta päivittää (esim. chicken coop tai kitchen) päivitetty versio täytyy asettaa suoraan aikaisemman version päälle. Peli ei salli sen laittamista minnekään muualle.

 

No Place Like Home: Kadonnut tallennus 

 

Varoitus: Vielä vuonna 2026 pelissä No Place Like Home on bugi, jossa tallennustiedosto katoaa satunnaisesti. Edes pilvitallennuksen lataaminen ei auta. Tämä bugi ilmeni minulla 25 tunnin pelaamisen jälkeen. Älä maksa tästä pelistä. Itse onneksi lainasin sen kirjastosta.

Manuaalinen tallentaminen voi poistaa tallennustiedoston. Koska tiesin tämän, en koskaan uskaltanut tallentaa manuaalisesti, mutta tallennus katosi silti.

Tähän bugiin on olemassa kiertotapa, joka joskus toimii. Tämä ei toiminut minulla. Aloita uusi peli, pelaa ainakin tutoriaali läpi ja tallenna. Palaa päävalikkoon ja paina continue. Tämä saattaa ladata puuttuvan tallennuksesi.

Muuten, älä yleensä koskaan valitse "continue", koska se saattaa ladata vanhemman tallennuksen. Käytä aina "play" ja valitse sitten oikea ladattava tallennus.

Ja sitten on vielä yksi asia: Tämän pelin tekijät ovat epäilyttäviä, koska he hylkäsivät tämän pelin ja kopioivat sen resurssit toiseen peliin. Uusi No Place Like Homeen perustuva kopiopeli on nimeltään Fresh Start.

 

No Place Like Home: Piknik

Laitoin piknikviltin maahan vain päästäkseni siitä eroon (tavaratila on aina täynnä, joten tee laatikoita). En olisi koskaan uskonut, että kanat ja lehmät nauttivat piknikistä! Onnellisia eläimiä, onnellinen elämä?

 


 

Kanojen bileet

Yksi ensimmäisistä tehtävistä on saada hattuja kanoille, ja sitten tarvitaan diskopallo, koska kanat haluavat juhlia!

 

Pidin No Place Like Homesta paljon, ja olisin halunnut pelata sitä pidempään. Jotenkin vain oli jotain erityistä siivota alueita roskista ja kerätä eläimiä farmille. Tässä pelissä oli potentiaalia, ja olen surullinen, että sitä ei voi käytännössä pelata tallennusten poisto-ongelman vuoksi.

 

17. heinäkuuta 2026

Peli kirjojen ystäville: Tiny Bookshop

Peli Tiny Bookshop ilmestyi kirjastoon kahtena kappaleena, eikä ketään kiinnostanut niiden lainaaminen. Ei juuri minuakaan, mutta päätin uhrautua.

 


 

Onneksi tein niin, sillä tykkäsin pelistä paljon. Ja mikä parasta, sain paljon vinkkejä uusista kirjoista lukulistalleni. 

 


 

Kiinnostavimpana esimerkkinä Leonie Swannin Murha laitumella, jossa lampaat selvittävät paimenensa murhaa. Tästä kirjasta tuli juuri tänä vuonna elokuva Lammasetsivät! Siinä on leffa jonka haluan nähdä.

Stephen Kingin kirjoja löytyy pelistä useampia.

Suomalaisen näkövinkkelistä huomionarvoista on se että pelissä vilahtavat myös muumit, ja Alvar Aalto. 

 


 

 

Kissa kirjakaupassa? 

Pelissä voi adoptoida koiran, kissan ja... murhatun maskotin. Kunhan on ensin selvittänyt kuka murhasi maskotin.

 


 

Pelin ensimmäisessä lokaatiossa voi saada lokkeja maksaviksi asiakkaiksi. Itse asiassa niille pitää suositella sopivia kirjoja. Millaisista kirjoista lokit pitävät? Ainakin dekkareista, ja klassikoista kuten Dracula. Yllättäen lintukirjat eivät tunnu lokeille kelpaavan.

 


 

On jopa trophy siitä että lammasta pitää silittää sata kertaa. Sen tein tietysti heti ensimmäisenä.

 


 

Tiny Bookshopin kirjojen suosittelusysteemi on vähän rikkonainen. Se voi turhauttaa, ja naurattaakin.

 


 

Tiny Bookshop on täydellinen peli niille jotka tykkäävät sekä lukea kirjoja että pelata pelejä.

 

9. kesäkuuta 2026

New Tales from the Borderlands: Tosi huono peli?

Rakastan Tales from the Borderlandsia, siis sitä ensimmäistä peliä. Olen pelannut sen läpi lukemattomia kertoja. Rakastan siinä kaikkea, musiikista tarinaan ja huumoriin.

Olin lukenut kaikki huonot arvostelut ja kommentit pelistä New Tales from the Borderlands, mutta minun piti tietenkin kokeilla sitä itse. Mutta en saanut sitä kirjastosta, koska joku oli varastanut sen. Hyvin pitkän odottelun jälkeen päätin vihdoin pyytää kirjastoa hankkimaan uuden kappaleen, mutta joku muu oli ehtinyt ennen minua.

Ensimmäistä jaksoa pelatessani melkein nukahdin. Onko tämä peli todella niin tylsä? Todennäköisesti.

 


 

Hahmot

Anu on ärsyttävän hermostunut tiedemies. Octavio on hänen ärsyttävän tyhmä pikkuveljensä. Fran omistaa jogurttikaupan ja kärsii muka liiasta raivosta.

Mutta paras uusi hahmo on tietysti... seksikäs harjoittelija.

 


 

Vanhoista hahmoista Rhys on näkyvimmin mukana. Fionakin nähdään lopussa. Ja Marcus on tietenkin kertojana.

 

Robotit

Ja totta kai mukana on myös robotteja, jotka jälleen kerran ovat mielenkiintoisempia ja viihdyttävämpiä kuin ihmiset. Mutta tietenkään ne eivät voi olla yhtä mahtavia kuin Gortys ja Loader Bot alkuperäisessä pelissä, tai kuten Claptrap pääpelisarjassa. Ei pahalla, Louie.

 


 

Loput 

Toisin kuin alkuperäisessä, tässä uudessa pelissä on missattavia trophyjä ja monia erilaisia ​​loppuja. Olin niin vihainen siitä että onnistuin saamaan hyvän lopun, mutten parasta mahdollista. En aio pelata tätä uudestaan, etenkään kun oppaat sanelevat jokaisen dialogivaihtoehdon ja silti ihmiset kommentoivat, että "tämä ei toiminut minulla".

 


  

Eläimet 

Juniper on Pacon pikku ratch, joka auttaa löytämään vaultin. Valitettavasti se voi kuolla, jos pelattavien hahmojen väliset suhteet eivät ole riittävän hyvät. Joten siinä on yksi syy lisää valita ystävällisiä keskusteluvaihtoehtoja.

 


 

Parasta pelissä on se, että skag-pennun potkimisesta seuraa kuolemantuomio. Ihanaa!

 


 

 

New Tales from the Borderlands: Pelivideo

 

 

22. toukokuuta 2026

Copycat: Surullisen kissan tarina

Copycat on surullinen pieni peli kamalista ihmisistä, jotka hylkäävät kissansa. Se sai minut vihaamaan ihmisiä vielä enemmän kuin jo ennestään. Jos et kestä katsoa ihmisten laiminlyövän eläimiä älä pelaa tätä peliä.

 

Copycat game

 

Pelasin Copycatia edesmenneen kissani Tabithan syntymäpäivänä, joten päätin pelata mustavalkoisena kissana sen muistoksi. Pelissä on valittavana kuusi erilaista kissaa.

 


 

Copycatin tarina

Olive on vanha ja sairaalloinen nainen, joka on juuri päässyt sairaalasta. Hänen kissansa Dawn on kateissa. Niinpä hän suuressa viisaudessaan päättää adoptoida samannäköisen kissan eläinsuojasta, ja nimeää myös tämän uuden kissan Dawniksi.

 


 

Mitä kopiokissalle sitten tapahtuu, kun alkuperäinen kissa palaa kotiin?

Jos adoptoit kissan eläinsuojasta et voi vain hylätä sitä jos edellinen, kadonnut kissasi palaa kotiin.

Kuuntelehan, nainen. Jos olet vanha ja sairas, et voi ottaa lemmikkiä. Ellet ole järjestänyt järjestelyä, jossa joku tarkistaa joka päivä että olet vielä elossa. Muuten on olemassa riski, että kuolet, ja sen seurauksena rakas lemmikkisi kuolee nälkään. Ellei se syö ruumistasi.

 


 

Tämän pelin opetus on se että ihmiset jotka eivät pidä kissoista ovat myös murhaajia.

Copycatin erilaiset loput


Kumman lopun valitsisit? Elämisen kulkukissana, vai palaamisen niiden ihmisten luo, jotka ovat kohdelleet sinua kaltoin? Onko tässä pelissä onnellista loppua? Voit katsoa Copycatin molemmat loput täällä.

 


 

Copycat: Kuinka kauan peli kestää?


Ensimmäinen läpipeluukertani kesti 3 tuntia, joten tämä on lyhyt peli. Copycatin teki pieni australialainen studio, jossa on vain kaksi työntekijää.

 



 

Copycatin pelivideo: Koko peli

 

 

17. toukokuuta 2026

Resident Evil Requiem: Koskettava paluu Raccoon Cityyn

"Tom Cruise ja itkevä nainen" - Pelit-lehti 

Kun Resident Evil Requiemin ilmestymisestä viimein kerrottiin olin joistain syystä pitkästä aikaa kiinnostunut Resident Evil -pelistä. RE7 ja RE8 eivät kiinnostaneet, noista pelasin vain RE7:n demoa, joka oli oksettava. RE2 Remaken pelasin läpi vain kerran, vaikka Claire Redfield on suosikkipelihahmoni. RE3 Remakea en halunnut pelata ollenkaan, vaikka se oli konsolilla. Ainoa poikkeus tuoreimmista on ollut RE4 Remake, sen jaksoin pelata läpi useamman kerran.

Miksi halusin pelata Requiemia? Sille on oikeastaan kaksi syytä. Paluu Raccoon Cityyn, ja mahdollisuus valita pelatessa kolmannen persoonan näkökulma. Jos tämä olisi ollut 1st person-peli kuten esimerkiksi RE7, en olisi sitä pelannut. 

Varasin pelin kirjastosta, ja sillä kesti puolitoista kuukautta julkaisupäivästä päästä ensimmäiselle varaajalle eli minulle asti.

 


 

Resident Evil Requiem

Resident Evil Outbreakista tutun Alyssa Ashcroftin tytär Grace työskentelee FBI:ssa. Jostain kumman syystä hänen pomonsa lähettää hänet yksin tutkimaan hotellia jossa Gracen äiti vuosia sitten tapettiin. 

Samaan aikaan Leon S(exy). Kennedy kärsii tee-viruksen vaikutuksista, ja sotkeentuu tietysti tapahtumiin. 

 


 

Raccoon Cityn rauniot

Minulle pelin kohokohta oli paluu Raccoon Cityyn, ja erityisesti sen poliisiasemalle. 

 


 

Kun niin tuttu musiikki alkoi soida...

 


 

Leon on edelleen tervetullut, 28 vuotta myöhemmin.

 


 

Minulla tuli kyyneleet silmiin kun poliisiasemalta löytyi sama valokuva S.T.A.R.S.:ista kuin alkuperäisessä Resident Evil 2 -pelissä. 

 


 

Juonipaljastus: Tofu on selvinnyt hengissä Raccoon Cityn raunioissa vuosikymmeniä. Siinä vasta on todellinen survivor!

On toki epärealistista miten paljon Raccoon Citystä on jäljellä tässä pelissä.

 


 

Grace Ashcroft 

Grace on kuin Ashley 2.0. Vihaan sitä miten avuton ja epävarma Grace on. Mites olisi jos vaihdettaisiin ne sukupuoliroolit joskus päinvastaisiksi?

 


 

Pahinta on se että peli ei yritä kauhistuttaa vaan oksettaa. Goren ja veren määrä Requiemissa ällöttää. Tämä trendi on ollut nähtävissä Resident Evil-peleissä ainakin seiskasta asti. Ja mikä hiton pakko hahmojen on koko ajan kiroilla? Valitin siitä jo RE2 Remaken kohdalla. 

Valitettavasti minulle Resident Evil Requiemilla ei ole mitään uudelleenpelaamisarvoa. Ensimmäisellä (ja viimeisellä) läpipeluukerralla minulla kesti vajaa 13 tuntia, ja olin välillä aika eksyksissä.

 


 

Kissoja? 

Mutta Resident Evil Requiemissa on peräti kissojakin. Ainakin taulussa, jonka onnistuin tietysti missaamaan, vaikka yritinkin sitä etsiä.

Ja kirjeissä. Nämä kirjeet (Letters from 1998) ovat saatavilla vain pelin deluxe-versiossa, buu. Marvinin tytär Meryl käytti kissa-aiheista kirjepaperia kirjoittaessaan äidilleen.