Karkauspäivän kunniaksi kosintamietteitä.
Viime ajat päivin ja öin vain yksi asia on ollut mielessäni. Kenen kanssa menisin naimisiin? Valinta on niin hiton vaikea että en kestä. Aikaisemmin minut pakkonaitettiin arkkitehdille. Hän oli aluksi todella tyly minua kohtaan, mutta rakastui sitten minuun, ja se taisi olla molemminpuolista...
Mutta nyt jätin kaiken vanhan taakseni, ja muutin uuden elämän toivossa toiseen kaupunkiin. Tai totuuden nimessä tämä on pelkkä kyläpahanen.
Kiinnostuin heti kylän ainoasta tiedemiehestä. Mutta valitettavasti historia tuntuu toistavan itseään. Tämä mies on niin täynnä itseään ja älyään, ja häntä kiinnostaa vain ja ainoastaan tiedemieheily, eli siis työnsä. Mutta kun tarpeeksi vihjailin ja flirttailin hänelle, mies otti tutkimuskohteekseen itselleen ihan uuden asian, sosiaaliset suhteet ja rakkauden.
Sitten tämä mies halusi että opettaisin häntä tanssimaan, ja jotain kirjaimellisesti sähköistä tapahtui välillämme. Miehen sosiaalinen taidottomuus ja nörttiys olivat saaneet minut ihastumaan häneen, ja nyt huomasin tykästyväni hänen ulkonäköönsäkin. Solakka vartalo, tummat hiukset ja silmälasit... Siinä vain sattuu olemaan kaikki ne asiat jotka minua viehättävät.
Miehestä tuli jotenkin kesken lauseen rakastajani, ja ulkoiset voimat alkoivat heti painostaa minua ostamaan kihlasormus ja kosimaan. Sori nyt vaan mutta olen vanhanaikainen nainen, ja haluan että mies kosii minua, eikä päinvastoin. Varmaan siksi en enää koskaan pääse naimisiin, en ainakaan tämän tiedemiehen kanssa. Se arkkitehti sentään kosi minua itse, ja se olikin todella romanttinen ja ihana kosinta. Ruusun terälehtiä ja kynttilöitä sydämen muodossa rannalla... Juuri karkauspäivän aattona tämä tiedemies särki sydämeni sanomalla toivovansa olevansa enemmän kuin pelkkä poikaystäväni... silti sitä kosintaa ei tule, ja minun pitää kai lakata uskomasta ihmeisiin.
Mutta kaiken tämän ajan olin alkanut saada nimettömiä kirjeitä salaiselta ihailijalta, jonka mielestä minä olen "cool". Hän alkoi myös lähettää minulle lahjoja, ja oli jopa sitä mieltä että minusta olisi tullut parempi apulaisseriffi kuin... kissasta... jolle tein hatun... ja kengät. Salaisen ihailijani mielestä minä näyttäisin paremmalta siinä hatussa! Tämä ihailija tuntui ihailevan ihan kaikkea mitä teen kaupungin hyväksi.
Sitten se tapahtui. Eräänä aamuna tulin ulos yhden huoneen talostani, ja eräs mies oli juuri laittamassa kirjettä postilaatikkooni. Salainen ihailijani jäi siis kiinni itse teosta... ja hän paljastui olevan kaupungin poliisivoimiin kuuluva mies, johon en ollut aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota.
Mies säikähti kiinnijäämistään niin kovasti, että hän sanoi menevänsä kotiin ja piiloutuvansa kaappiin. Ei hän kyllä niin tehnyt. Näin hänet myöhemmin kaupungilla, ja hän jutteli minulle normaalisti. Mutta kun menin hänen kotiinsa, löysinkin hänet kaapistaan. Outoa... Löysin myös hänen viimeisimmän kirjeensä, sen jota hän oli toimittamassa minulle. Siinä hän pyysi minua olemaan paras ystävänsä. Suostuin toki hänen pyyntöönsä, mutta kaduin sitä heti. Tiesin, että hän olisi halunnut jotain enemmän, ja huomasin haluavani sitä itsekin...
Tuon kohtalokkaan päivän jälkeen olen tehnyt parhaani pysyäkseni hyvissä väleissä tämän nyt ei niin salaisen ihailijani kanssa. Toivoen että ehkä vielä jonain päivänä uskaltaisin ehdottaa hänelle jotain... Jotain joka olisi voinut tapahtua jo ajat sitten, jos en olisi ollut niin häkeltynyt hänen yhtäkkisestä paljastuksestaan.
Myöhemmin kävinkin jo treffeillä hänen kanssaan. Siinä sitä on tylsä
tyyppi, hänen rakkain harrastuksensa ovat kivet. Luit oikein, kivet. Taitaisin särkeä hänen sydämensä jos paljastaisin että kivet eivät sittenkään kiinnosta minua ollenkaan.
Jo aikaisemmin kaupunkiin saapui toimittaja kirjoittamaan juttuja kaupunkia terrorisoivasta rikollisesta, ja paljastui että tämä toimittaja on myös lastenkirjailija. Kiinnostuin tästä miehestä välittömästi, koska itsekin tykkään kirjoitella kaikenlaista paskaa. Ehkä meillä voisi olla jotain yhteistä? Mutta suhteemme ei ole oikein edennyt odotetulla tavalla, ja olen huomannut hänen olevan tylsä, ja blondikin vielä. Olihan se arkkitehtikin blondi, mutta kuten sanoin se oli pakkoliitto. Ja sitten tämä lehtimiespoika kehtasi törkeästi torjua minut. Sanoi että
haluaa vielä hiukan miettiä tätä asiaa. Enkö olekaan vastustamaton aivan
kaikkien mielestä?! Mitä enemmän tutustun tähän tyyppiin, sitä enemmän tajuan ettei meillä sittenkään ole mitään yhteistä. Hän on syntynyt kultalusikka suussa, ja puhuu koko ajan hovimestareista ja henkivartijoista...!! Eli tulemme täysin eri maailmoista.
Pitänee mainita sekin että kaupungin ainoa lääkäri on todella outo tyyppi. Hän puhuu hädin tuskin ollenkaan, ja harrastaa jotain epäilyttävää luonnonlääkintää. Lääkäriä enemmän äänessä on aina hänen... lemmikkilintunsa. Ehkä vielä jonain päivänä lekuri avautuu minulle. Vain ja ainoastaan juuri minulle... Kärsivällisyys ei vain satu kuulumaan hyveisiini. Olen kuullut huhuja että hänellä on ollut todella traumatisoiva menneisyys.
Ja sitten on vielä se kaupunkia terrorisoiva rikollinen. Olen nähnyt hänet vain kerran, ja silloin kyllä katseemme kohtasivat. Mutta onneksi pahat pojat eivät ole koskaan kiinnostaneet minua. Silti olen kuullut hänestä kiinnostavia juttuja... ja väitteitä että hän ei oikeasti olisikaan pahis, tai edes rikollinen. Olen aika ymmälläni, uskoako uutisia vai ei? Ehkä polkumme vielä joskus kohtaavat...
Mutta olen alkanut tajuta etten ole valmis avioliittoon. Haluan vielä tutkailla vaihtoehtojani. Siitäkin huolimatta pukeudun joka päivä asiaankuuluvalla tavalla. Olen valmis kun joku mies on viimein valmis kosimaan minua!!
Kaikki tämä siis pelissä My time at Sandrock.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti